Lähde:Youtube


6-vuotiaasta pojasta tuli nuorin klubilla koskaan soittanut DJ

Nyt on kova meininki!

Itsuki Morita on japanilainen 6-vuotias poika, joka pääsi hiljattain Guinnessin ennätystenkirjoihin. Morita pääsi kirjaan olemalla maailman nuorin klubilla soittanut DJ.

Hieman yli tunnin kestäneen keikkansa Morita piti Osakassa sijaitsevalla klubilla nimeltä L. Yleisössä oli aikuisia sekä muita lapsia. Morita kertoi olleensa hyvin innoissaan ja iloinen siitä, että voi soittaa ihmisille musiikkia.


Keikka ei pitänyt sisällään pelkästään musiikin soittamista, sillä pojalla oli myös tiedossa se, kuinka yleisö otetaan haltuun. Keikkansa loppupäässä Morita ampui yleisöön t-paidan upealla tykillään.

Nuori DJ kertoo, että yksi hänen idoleistaan on ruotsalainen DJ Avicii.

Osallistu keskusteluun