Lähde:Youtube


Yhtä kasvia kiusattiin kuukauden ajan, toista rakastettiin – katso uskomaton lopputulos!

Kiusaaminen on ollut aina ongelmana kouluissa. Etenkin nykyään, internetin aikakautena, kiusaamisesta on tullut suurempi ongelma kuin koskaan aikaisemmin. Kiusaamiseen yritetään puuttua monella tavalla, mutta ei aina hyvällä lopputuloksella. 

Monet koulut ovat kiusaamista vastaan ja se pyritään lopettamaan keinolla millä hyvänsä. Ongelma on se, että kiusaajat eivät aina ymmärrä tekonsa vakavuutta. Tällä videolla tehty koe kuitenkin hämmästyttää.


IKEA teki kokeilun, jossa he asettivat kaksi omista kasveistaan näytteille. Toiselle kasville piti sanoa kohteliaisuuksia, kun taas toista piti kiusata. Tämä koe kesti 30 päivää, jonka aikana sadat lapset sanoivat rumuuksia toiselle kasville ja kannustivat toista. Lopputulos kuukauden jälkeen on uskomaton. Kiusattu kasvi on nimittäin nuupahtamaisillaan, kun taas toinen kasvi on kaunis ja kukkiva.

Molemmille kasveille annettiin kokeen aikana sama määrä vettä, lannoitetta ja auringonvaloa. Ainoa ero olivat sanat. Tästä kokeesta näkee hyvin, kuinka paljon pelkät sanat voivat satuttaa.

Katso uskomaton video alta ja jaa kavereille! Lopetetaan kiusaaminen!

Osallistu keskusteluun