Lähde:Youtube


Voi kuinka suloista! Varsa päikkäreillä pehmolelunsa kanssa!

Hevosten seuraaminen on mielenkiintoista puuhaa, sillä ne voivat olla suorastaan kuin suuria koiranpentuja sille päälle sattuessaan. 

Yleensä hevoset nukkuvat suurimmaksi osaksi aikaisin aamulla, kun on vielä hämärää. Monesti ne vielä nukkuvat seisaallaan sen sijaan, että menisivät makuuasentoon, sillä hevosen ruho on niin suuri, että liika paino hevosen omilla jaloissa maatessa estää verenkierron, ja saattaa olla näin kohtalokasta hevoselle. Hevoset nukkuvat noin 4 tuntia vuorokaudesta.


Hevoset eivät usein leluista juurikaan perusta, mutta tällä videolla näemme varsan, joka on ottamassa päikkäreitä lempparilelunsa kanssa. Kun hevonen makaa maassa ihmisen ollessa lähellä, se on suuri luottamuksen osoitus, sillä usein hevoset nousevat seisomaan nähdessääm ihmisen lähestyvän.

Videolla näemme kuitenkin pienen, muutaman kuukauden ikäisen varsan, jolla on uni tullut silmään ihmisen läsnäolosta huolimatta. Videolla varsa makaa maassa ja painaa päänsä väsyneenä nallensa päälle, sen hoitajan silitellessä sitä uneen. Katso ihana video alta ja jaa se kavereille, jos se sai sinutkin hymyilemään!

Osallistu keskusteluun