Lähde:Youtube

LÄHDEThe Dodo

Tämä pinkki koira näyttää aivan possulta! Katso ihana video!

Koiria on paljon erilaisia aina rodusta väritykseen. Oli koira sitten millainen tahansa, ne ovat aina ihania ja suloisia päivän piristäjiä. Joskus näemme hieman erilaisia koiria, kuten tällä kertaa näkemämme pieni Piglet -niminen koira. 

Piglet on pinkki koira. Se on pieni koira, joka näyttää aivan possulta. Se on pieni, pinkki ja sen korvat ovat aivan kuin sian korvat. Siltä puuttuu vain saparo! Piglet syntyi kuurona ja sokeana. Eräs hyväsydäminen nainen otti tämän pienen koira-possun huomaansa, ja se on oppinut elämään elämäänsä täydellä teholla.


Piglet on ystävystynyt muutaman koiran kanssa, jotka auttavat sitä selviytymään päivittäisistä askareista. Vaikka se on kuuro ja sokea, se leikkii mielellään toisten koirien kanssa ulkona. Sen omistaja sanoo, että aina silloin, kun Piglet väsyy tai haluaa syliin, se pysähtyy paikoilleen ja odottaa. Tämä hassu pikkuinen koira on aivan kuin lapsi.

Tämän pinkin koiran hyvä asenne on jopa inspiroinut kolmasluokkalaisia, jotka ovat antaneet Pigletin mielelle nimen ”Piglet state of mind”, joka kertoo väsymättömästä taitselusta ja uskomattomasta positiivisuudesta.

Katso ihana video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun