Lähde:Youtube


Tämä nainen harrastaa äärimmäistä minimalistisuutta – katso video!

Minimalistisuus on noussut vuosi vuodelta suurempaan suosioon. Yhä useammat ihmiset käyttävät vähemmän tavaroita jokapäiväisessä elämässään ja pyrkivät elämään tuottamatta jätettä lainkaan. Vaikka tämä saattaa kuulostaa hyvin helpolta, niin sitä se ei suinkaan ole. Sitä varten tarvitaan paljon kärsivällisyyttä ja itsekuria.

Tämä nainen harrastaa äärimmäistä minimalistisuutta. Hän ei esimerkiksi omista lainkaan huonekaluja. Sen sijaan hän istuu lattialla ja nukkuu riippukeinussa. Lisäksi hän omistaa vain 15 kappaletta vaatteita, joihin kuuluu esimerkiksi 4 housut, 1 rintaliivit, 4 alusvaatteet, kolmet sukat ja muutama paita. Hänellä on 3 takkia, yksi mekko ja vain kahdet kengät.


Nainen ei myöskään omista paperisia kirjoja lainkaan. Sen sijaan hän lukee kirjoja tabletillaan. Hän tekee työnstä tietokoneella ja luonnostelee piirrokset ja kuvat tietokoneella tai täytettävällä kynällä. Hän kertoo myös, että ei omista lainkaan imuria, vaan lakaisee lattiansa sunnuntaisin ja pyyhkii lattian liinalla ja omatekoisella siivousaineella.

Kiinnostaisiko sinua jätteetön elämäntapa?

Katso mielenkiintoinen video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun