Lähde:Youtube


Tämä höyhenetön lintu näyttää aivan kanankoivelta – mutta on onnellisempi kuin koskaan!

Kirjaa ei tule arvostella kannen perusteella, vai miten se nyt menikään? Ihmiset välittävät ulkonäöstään hyvinkin paljon. Ihmiset leikkaavat hiuksiaan, meikkaavat ja pukeutuvat hienosti. Eläimiä moinen hössötys ei jaksa kiinnostaa. 

Oletko ikinä nähnyt koiraa, joka välitti karvansa väristä? Tai lehmää, joka välitti pilkuistaan? Niinpä niin. Tällä videolla nähtävä lintukaan ei välitä lainkaan siitä, ettei sillä ole höyheniä.


Tämä pieni, suloinen lintu on nimeltään Rhea. Rhea Menetti jo pienenä poikasena kaikki höyhenensä taudin seurauksena, eivätkä sen höyhenet koskaan tule kasvamaan takaisin. Rhean elämä on kuitenkin kuin ruusuilla tanssimista, sillä Rhea on saanut itselleen mitä parhaimman ihmisäidin. Sen äiti antaa sen juoksennella talossa ja istua olkapäällään. Hän on jopa saanut Rhean faneilta paljon ihania paitoja ja neuleita pitämään Rhean lämpimänä sen juostessa nakuna ympäri taloa. Kieltämättä lintu näyttää aivan paistovalmiilta kanankoivelta, mutta se on mitä suloisin otus!

Katso ihana video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun