Lähde:Youtube


Nainen on koukussa ilmanraikastimeen- nauttii 19 litraa vuodessa!

Kaikki me olemme varmasti joskus olleet riippuvaisia johonkin, esimerkiksi ruoka-aineeseen tai liikuntaan. Mutta tämä nainen vie riippuvuuden uudelle tasolle.

Yhdysvaltojen Cape Girardeaussa, Missourissa, asuu eräs nainen joka on koukussa hyvin arkiseen, mutta haitalliseen asiaan, nimittäin ilmanraikastin suihkeeseen.


Evelyn on ollut sanojensa mukaan kolme vuotta päivittäin koukussa syömään ilmanraikastinta. Hän kertoo, että ilmanraikasteissa on monia satoja erilaisia makuja ja hajuja, mutta hän on mieltynyt vain yhteen tiettyyn makuun. Hän kertoo syövänsä jopa 20 purkkia ilmanraikastetta viikossa. Se vastaa noin 19 litraa raikastinta vuodessa.

Evelyn kertoo, että ensimmäinen kerta jolloin hän ilmanraikastetta maistoi, oli vahingossa, kun hän oli omassa kotonaan hakenut lasiin jäätä. Hän oli kävellyt automaattisen ilmanraikastinsuihkeen ohi, joka puhalsi raikastinta hänen lasiinsa juuri kun hän käveli ohi. Hän maistoi, ja piti raikastimen mausta.

Evelynin läheiset ovat huolissaan tämän terveydestä, sillä ilmanraikastimen syöminen ei ole hyväksi ihmiskeholle. Hän on aikeissa käydä lääkärissä kysymässä, mitä kaikkea ilmanraikastin voi ihmiskeholle tehdä väärin käytettynä.

Osallistu keskusteluun