Lähde:Youtube


Nainen luuli portaikkoa ajorampiksi – näin kävi!

Liikenteessä nähdään mitä kummallisimpia tapahtumia päivittäin. Valitettavasti onnettomuuksia sattuu usein näiden kummallisten tapahtumien takia, mutta välillä saamme siitä vain naurun aihetta.

Santiagossa, Chilessä turvakamera todisti mitä kummallisinta onnettomuutta. Nainen oli ajamassa autollaan, kun hän luuli toimistorakennukseen johtavaa portaikkoa ajorampiksi. Tuloksena oli se, että nainen ajoi portaita alas. Kamerasta nähdään, kun hän tajuaa virheensä muutamien rappusten jälkeen. Auto jää käsijarrun avulla portaiden yläpäähän.


Sivullinen ohikulkija tuli auttamaan naista, ja hänet saatiin ulos autosta turvallisesti. Auto kuitenkin luisuu yllättäen alas kovaa vauhtia, ja rysähtää alapuolella oleviin lasioviin. Onnettomuudessa ei ainakaan tietojen mukaan loukkaantunut ketään, vaikka lasiovet sai kyllä auton jäljiltä korjata. Video on lähtenyt leviämään sosiaalisessa mediassa melko kovaa vauhtia.

Nyt on taitanut tällä kertaa kuljettajalta jäädä joko lasit kotiin tai ajokortti hankkimatta. Videosta on olemassa jopa toinen kuvakulma, jos onnettomuutta haluaa tutkia toisesta vinkkelistä.

Katso video ja jaa! Ja tätä ei sitten tule yrittää kotona, naiset ja herrat.

https://www.youtube.com/watch?time_continue=36&v=0dDNEghZc2c

Osallistu keskusteluun