Lähde:Youtube


Lasten hulvattomimmat balettimokat – hupsistakeikkaa!

Monille lapsille baletin harrastaminen on sekä hauskaa että rakentavaa puuhaa. Balettitunneilla opitaan koordinaatiota, tasapainoa, saadaan uusia kavereita ja tietysti opetellaan kuuntelemaan opea ja tanssimaan. Monille pikkutytöille ballerinan ammatti olisikin mieluinen. Ja ovathan söpöt ballerinan asut tietysti iso plussa.

Joskus lapset innostuvat baletista hieman liikaakin, kuten tältä alla olevalta videolta voimme nähdä. Nämä muksut laittavat nimittäin niin paljon energiaa balettiharjoituksiinsa kotona, että he muksahtelevat naamalleen lattialle ja törmäilevät seiniin – onneksi ilman sen suurempia vammoja.


Tämä alla oleva video saa sinutkin takulla purskahtamaan nauruun ainakin kerran tai kaksi. Etenkin sellaiset mokat, jotka voi nähdä tapahtuvan jo kaukaa, ovat melkoisen hauskoja. Lapset itsekin nauravat omille mokilleen pariin otteeseen, ja vanhempia naurattaa jo senkin edestä.

Lapset mokailevat lavalla, balettitunnilla ja kotona etenkin pyörähdellessään – liekö pää mennyt pyörälle? Baletti ei ole ihan niin helppoa kuin miltä se näyttää!

Katso hulvaton video lasten balettimokista alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun