Lähde:Youtube


Kun poikaystävät päättävät, miltä tyttöystävän meikin tulisi näyttää…

Meikkaaminen on monille naisille hyvin tärkeää, sillä he saavat ilmaista omaa itseään meikillä. Meikkaaminen korostaa omia hyviä puolia ja piilottaa huonompia puolia. Meikillä voidaan saada aikaan melkoisen upea lookki ja aina minkälainen ilme ja tunnelma tahansa. 

Harvemmat miehet kuitenkaan meikkaavat. He vain huomaavat meikin tyttöjen kasvoilla. Oman kumppanin pitäisi rakastaa sinua niin meikillä kuin ilmankin, mutta tällä kertaa eräs meikkitaiteilija antaa miehille mahdollisuuden kertoa, millaisen meikin he haluaisivat tyttöystävänsä kasvoille.


Tämä kokeilu jännitti kumpaakin osapuolta. Miehet kertoivat meikkitaiteilijalle, minkälaisen meikin he haluaisivat naisilleen. Naiset sitten meikattiin, ja lähetettiin miehen eteen näyttämään meikkinsä heille. Kaksi miehistä rakasti meikkiä melkoisesti, mutta yksi heistä tajusi tehneensä melkoisen virheen huulipunan kanssa. Tämän miehen tyttöystävä oli samaa mieltä tästä mokasta.

Tämä kokeilu olisi saattanut päättyä pahasti, mutta onneksi jokaisella oli huumorintajua ja he lähtivät varmasti ihan hyvillä mielin kotiin.

Katso hauska video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun