Lähde:Youtube


Kun lapsille kerrottiin, että vanhemmat söivät heidän Halloween karkkinsa – julmaa vai hauskaa?

Halloween on jo ihan nurkan takana, ja etenkin Yhdysvalloissa Halloweenia juhlitaan hieman suuremmassa mittakaavassa kuin Suomessa. 

Halloweenina Yhdysvalloissa on tarkoituksena etenkin lasten keskuudessa pukeutua pelottaviin asuihin ja lähteä keppostelemaan. Lapset kukevat ovelta ovelle, sanovat ”karkki vai kepponen?” ja oven avaajat antavat lapsille karkkia. Joskus käy niinkin, etteivät lapset saakaan karkkia, jolloin he keppostelevat heittelemällä kananmunia talon seinään tai peittämällä talon vessapaperilla. Joka tapauksessa, lapset menevät kotiin pussi täynnä karkkia ja hymyt kasvoillaan.


Nyt Jimmy Kimmel keksi jekun jekuttaakseen lapsiaan. Hän kertoi heille, että oli syönyt kaikki heidän Halloween -karkkinsa. Monet muut lähtivät mukaan tähän kepposeen, ja alla oleva video on täynnä lasten reaktioita. Lapset itkevät, kirkuvat ja ovat epäuskoisia. Osa heistä käy suorastaan julmiksi! Onko tämä kepponen julma vai hauska? Näin aikuisten mielestä se saattaakin olla melko hauska, mutta lapset saattaisivat olla hieman eri mieltä.

Katso hauska video alta ja kerro mielipiteesi meille!

Osallistu keskusteluun