Lähde:Youtube


Koiranpennut eivät halua mennä nukkumaan – mutta sitten niiden omistaja laulaa niille!

Mikä olisi suloisempaa kuin pienet koiranpennut? Koiranpennut ovat uskomattoman ihania ja vastustamattomia, ja vaikka olisit kuinka koiranvastainen, et voi olla hymyilemättä pienille koiranpennuille. Kuten esimerkiksi tälle pentueelle, jota suloisempaa saa hakea.

Koiranpennut ovat aivan kuin lapsia: ne syövät, nukkuvat, kakkivat ja vikisevät. Niillä on paljon energiaa koko ajan. Joskus lasten nukkumaan laittaminen voi olla hyvin vaikeaa, koska heillä on liikaa enegriaa. Koiranpennuissa on joskus melkoisen paljon samanlaisia piirtetä.


Tällä ihanalla alla olevalla videolla näemme korillisen koiranpentuja, jotka eivät halua mennä nukkumaan. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun niiden omistaja alkaa laulaa niille. Kuin napin painalluksella ne alkavat etsiä itselleen nukkumapaikkaa ja käpertyvät nukkumaan toistensa viereen mitä suloisimmalla tavalla. Ne nukahtavat nopeasti parissa minuutissa. Kun omistaja lähtee niiden vierestä, ne alkavat heräillä. Pennut selvästi rakastavat omistajansa laulamista! Voi, kun kaikki lapset (niin ihmisten kuin koirienkin), nukahtaisivat näin nopeasti.

Katso ihana video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun