Lähde:Youtube


Jättimäinen villisika esikoulun takapihalla Hong Kongissa – katso viraali video!

Villisiat ovat eläimiä, joita harvoin näkee otsikoissa, sillä ne pysyttelevät mielellään omissa oloissaan häiritsemättä ketään. Villisiat ovat normaalisti hieman suurempia kuin tavalliset pekonipossut, mutta niillä on suuret hampaat, jotka voivat aiheuttaa paljon tuhoa. 

Vaikka villisian tielle ei välttämättä haluaisi joutua, eivät ne tunnetusti ole kovin vaarallisia otuksia, jos niitä ei häiritse. Tämän kyseisen villisian tavanneet voisivat kuitenkin väittää toisin, nimittäin tämä possu ei tosiaan ollut mikään sievä näky paikallisille.


Tällä alla olevalla videolla näemme klipin Hong Kongin esikoulun takapihalla mellastaneesta suuresta villisiasta. Villisika oli tosiaankin uskomattoman kokoinen, se nimittäin seisoi kahdella jalalla vasten suuria ulkoroskiksia, kaivellen itselleen ja pienokaisilleen ateriaa. Tämä sika on reippaasti suurempi kuin ihminen. Paikallisten lasten äidit ja isät eivät tosiaan innostuneet siitä, että heidän lastensa koulun takapihalla tavattiin tällainen hurja otus.

Kaikkien tietojen mukaan sika ei häirinnyt kuitenkaan ketään, vaikka pelästyttikin pahanpäiväisesti monet vanhemmat.

Katso huima video alta ja jaa kavereille!

https://www.youtube.com/watch?v=QXuhrV_wATI

Osallistu keskusteluun