Lähde:Youtube


Huoltoaseman asiakas ei suostu tumppaamaan tupakkaa – työntekijä otti järeän aseen käyttöön.

Tupakoinnista on ollut paljon puhetta jo vuosien ajan. Kaikki tietävät, ettei se ole hyväksi terveydelle, mutta tupakan polttaminen tai väärään paikkaan tumppaaminen voi lisäksi aiheuttaa palovaaroja. 

Ei ole lainkaan ennenkuulumatonta, että väärään paikkaan tumpattu tupakka olisi ollut syynä tulipalolle. Väärä paikka voi olle metsä, roskakori, nurmialue tai vaikka huoltoasema.


Kaikki ovat tietoisia (tai ainakin pitäisi olla) siitä, että huoltoasemalla ei saa polttaa tupakkaa. Tällä videolla näemme kuitenkin miehen, joka ajaa autonsa tankille, hyppää ulos ja sytyttää tupakan. Valkoisessa paidassa oleva mies ei näytä välittävän lainkaan siitä, että tupakasta tippuva kipinä voi bensaan osuessaan aiheuttaa tulipalon ja pahimmillaan räjähdyksen.

Yhtäkkiä huoltoaseman henkilökuntaan kuuluva mies tulee auton luo ja nappaa tankin vierestä kaikille tutun punaisen esineen: vaahtosammuttimen. Mies rauhassa irrottaa letkun tupakoijan katsoessa vierestä. Sitten hän suuntaa vaahtosammuttimen tupakoijaa kohti ja sammuttaa taitavasti tupakan vaahtosammuttimella, saaden tupakoijan ja hänen autonsa vaahdon peittämäksi.

Oliko hänen ratkaisunsa mielestäsi hyvä? Täällä toimituksessa ainakin taputetaan fiksulle tempaukselle, ja toivotaan, että valkoisessa paidassa oleva mies ei enää tupakoi huoltoasemilla. Katso video alta!

 

https://www.youtube.com/watch?time_continue=135&v=kDI-SSOAk68

Osallistu keskusteluun