Lähde:Youtube


Glitteriä piereskelevä peikko – nyt on nähty ihan kaikki!

Huvipuistoissa nähdään jos jonkinlaista meininkiä ja tarkoituksena on tietysti pitää vain hauskaa. Monissa huvipuistoissa nähdään erilaisiksi hahmoiksi pukeutuneita ihmisiä: esimerkiksi Muumimaailmassa nähdään muumeja, Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen Hemulia unohtamatta. Sen sijaan esimerkiksi Disney Worldissä nähdään Disney -hahmoja.

Trolls on hauska ja piristävä elokuva, joka on tarkoitettu lapsille, mutta aikuisetkin katsovat kyseistä elokuvaa mielellään. Nämä rohkeat ja sympaattiset peikot näyttävät kaikille, mitä yhteistyöllä oikein voi saada aikaan. Yhtä asiaa elokuvassa ei kuitenkaan näytetty, nimittäin glitteripieruja.


Tällä alla olevalla videolla näemme peikoksi pukeutuneen ihmisen, joka näyttää maailmalle, miltä peikon pieru näyttää. Tämä violetti peikko hyppää ympäri pyllistäen kameralle ja turauttaa tervellisen määrän glitteriä takalistostaan.

Videota kuvannut nainen nauraa ja sanoo, että hänen elämänsä on nyt täydellistä. Kun on nähty glitteriä piereskelevä peikko, kaikki on nähty! Oletko sinä Trolls -elokuvan fani, ja haluaisitko kenties nähdä glitterituuttaukset livenä?

Katso hauska video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun