Lähde:Youtube


Fani tarrasi juontajaa pepusta kesken lähetyksen – juontaja antoi fanille ansionsa mukaan!

Monet naiset joutuvat päivittäin kokemaan seksuaalista häirintää. Tällä kertaa sitä koki Maria Fernando Mora suorassa televisiolähetyksessä, ja hän päätti antaa miehelle ansionsa mukaan. 

Maria Fernando Mora oli Meksikon Guadalajatassa voitokkaan ottelun jälkeen uutisoimassa tapahtumasta. Hän oli fanien ympäröimä, ja meteli oli käsittämätön. Maria sanoo tunteneensa kosketuksen pepullaan, mutta luuli sen olleen vahinko, sillä hänen ympärillään oli paljon ihmisiä.


Kun hän ei reagoinut siihen vaan jatkoi töitään, mies ilmeisesti rohkaistui tästä ja laittoi kätensä Marian pakaroiden väliin. Silloin Maria suuttui, ja mottaisi miestä mikrofonilla ja mies lähti pois suuhtahtaneena. Videolla voimme nähdä, kuinka Maria ei tosiaan aikonut olla puolustamatta itseään.

Kun näemme tapahtuneen, toivoisimme itse, että Maria olisi antanut miehen kuulla kunniansa jopa hieman napakammin. Maria kertoo itse jälkeenpäin, että tuhannet naiset joutuvat seksuaalisen häirinnän uhreiksi päivittäin. Ainoa ero oli tällä kertaa, että hän sattui olemaan suorassa lähetyksessä sen tapahtuessa.

Katso hauska (ja oikeudenmukainen) video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun