Lähde:Youtube


Amerikkalaisia pyydettiin nimeämään mikä tahansa kirja – kukaan ei osannut!

Jimmy Kimmel Live! on amerikkalainen televisio-ohjelma, jossa Jimmy Kimmel naurattaa ihan jokaista ympäri maailmaa hassuilla tempauksillaan ja haastatteluillaan. Olemme muun muassa nähneet Jimmyn haastattelevan lapsia Turmpin menestyksestä sekä pyytävän amerikkalaisia nimeämään maita kartalta – tuloksetta.

Tutkimusten mukaan vain 1 amerikkalainen 4:stä on lukenut viimeisen vuoden aikana kirjan. Jimmy kuitenkin meinasi sen olevan liian korkea numero, joten hän lähti kaduille kyselemään. Hän halusi ihmisten nimeävän ihan minkä tahansa kirjan: vaikka Raamatun tai Harry Potterin.


Tältä hauskalta videolta näemme, että amerikkalaiset eivät tosiaan lue kirjoja. Monia ihmisiä haastateltiin kaduilla, ja kukaan ei osannut nimetä yhtäkään kirjaa – ei edes eräs vanhempi nainen, joka toimi kirjastossa työntekijänä aikoinaan. Eräs nainen kysyy, että lasketaanko lehdet ja mies väittää lukeneensa Leijonakuningas – kirjan.

Emme voi olla hämmästymättä sille, kuinka kukaan ei muka osaa nimetä yhtäkään kirjaa.

Osaatko sinä nimetä yhtäkään lukemaasi kirjaa? Katso hulvaton video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun