Lähde:Youtube


Teppo on viriili mies, jonka housuissa pullottaa säännöllisesti

Teppo on viriili mies, jonka housuissa pullottaa säännöllisesti. Niinpä hän astelee paikallisen ilotalon ovelle, ottaa lompakostaan viisikymppisen ja soittaa kelloa. Kun bordellin pitäjä tulee avaamaan, Teppo heiluttaa seteliä ja käy suoraan asiaan:
– Minua panettaa aika lailla, mutta rahaa on vain tämän verran. Mitä tällä saa?
Bordellia pitävä madame vilkaisee Teppoon ja sanoo:
– Noh, eiköhän sillä jotakin järjesty, ja ottaa setelin parempaan talteen.

Hän ohjaa Tepon huoneeseen, jossa on kana. Alkuhämmästyksestä toivuttuaan Teppo kiihottuu ajatuksesta, eikä aikaakaan, kun höyhenet pöllyävät ja kiimainen kaakatus täyttää huoneen. Viikon päästä Tepolla on taas sama tilanne, mutta tällä kertaa hänellä on tuplasti rahaa törsättävänään kiellettyihin leikkeihin.
– Ai että oikein satanen? bordellin pitäjä hämmästelee. Sillä pääseekin jo seuraamaan erityistä showta, hän sanoo ja ohjaa Tepon huoneeseen, jossa istuu muitakin.
– Nauti esityksestä, madame sanoo ja poistuu hämärästä salista. Pian verhot siirtyvät syrjään ja kaksipuoleisen peilin läpi huoneessa olijat saavat todistaa toisessa huoneessa tapahtuvaa kiihottavaa näytelmää, jossa kaksi nuorta, hehkeää naista riisuvat ja hyväilevät toisiaan, edeten yhä pidemmälle lemmenleikeissään. Rakastavaiset eivät selvästikään tiedä, että heitä tarkkaillaan, tai ainakaan he eivät tunnu siitä välittävän. Teppo tuntee saaneensa rahalleen täyden vastineen.
Hän kumartuu lähellä istuvan miehen puoleen ja kuiskaa tälle: – Aikamoista hupia satasella, eikö vaan?
Mies nojautuu kohti Teppoa ja vastaa tietäväinen ilme kasvoillaan:
– Joo, mutta ei tämä vielä mitään. Olisit nähnyt viikko sitten, kun yksi tyyppi nussi kanaa!


Osallistu keskusteluun