Lähde:Youtube


Kuten varmaan teiedättekin, lentäminen on varsin kallis harrastus

Kuten varmaan teiedättekin, lentäminen on varsin kallis harrastus, osaltaan myös sen vuoksi että sitä on säännelty varsin tarkasti.
Liki kaikkeen pitää erikseen kouluttautua ja kaikki koulutukset täytyy tarkasti olla ylhäällä papereissa, jotka myös tarkastetaan tasaisin väiajoin. Tämän lisäksi lentäjän on määrävälein käytävä lääkärissä ja annettava ilmailuhallinon tarkastajille käytännön näyte lentotaidoistaan.

Eräänä kaunnina aamuna joulupukinpajan ovelle koputettiin.
– Ilmailulaitoksen tarkastaja Möttönen päivää. Kun täällä harjoitetaan tuota lentotoimintaa, niin tulin tekemään yleisterkastuksen kun ei näy missään tiedostoissa että olisi aiemmin tehty.


Tutki kaikki Joulupukin paperit, koulutukset, kelpoisuudet, yms. yms.  Kuitenkin lopuksi totesi:
– Tää paperipuoli on ihan ok. mutta vielä pitää ”tarkkari” lentää. ( tarkastuslento, jonka aikana simuloidaan erilaisia tilanteita)

No eikun poroja jahtaamaan kairasta kiinni ja tontut repimään rekeä varastosta ja virittämään kaikkea lähtökuntoon.
Ajastaan oli kaikki valmista. Pukki kuskinpaikalla, tarkastaja vieressä, mukanaan pitkä lista lennon aikan tehtävistä toimista.

Pukkikin oli jo kysynyt tonttujen miehittämästä lennonjohtotornista lähtöluvankin, ja alkoi valmistella poroja lähtökiihdykseen kun yhtäkkiä tarkastaja parkaisi.
– Odotas vielä hetki, mun pitää käydä vielä yksi juttu autosta, ennenkuin lähdetään.

No eikun ohjakset tiukalle ja hetken luova tauko. Aikansa tarkaastaja ähelsi takakontilla ja tuli kohta takaisin hirvikivääri kainalossaan.
– No niin nyt voidaan lähteä.
Pukkia tietty hiukan hämmästytti moinen paholaisen työkalu, tässä ympäristössä ja hän kysyi
– Mitäs ihmettä varten tuo on, ei täälläpäin ole tarvetta moisille laitteille.
– Kyllä muuten nyt on, vastasi tarkastaja, katsos nyt kun yhtenä tarkastuskohteena tällä lennolla on pilotin toiminta yllättävän mootttorihäiriön sattuessa.

Osallistu keskusteluun