Lähde:Youtube


Kaksi mielisairaalan hoidokkia oli ulkoilemassa

Kaksi mielisairaalan hoidokkia oli ulkoilemassa, kun toinen äkkiä hyppäsi järveen ja uimataidottomana painui heti pinnan alle. Hänen kaverinsa loikkasi perään ja onnistui kuin onnistuikin viime hetkellä pelastamaan toverinsa.
Seuraavana päivänä ylilääkäri tuli kiittämään urheaa pelastajaa.
– Osoitit suurta rohkeutta ja taitoa, kun onnistuit eilen pelastamaan kaverisi hukkumiselta. Se todistaa sinun tervehtyneen niin hyvin, että pääset jo ensi viikolla kotihoitoon.

Minun on kuitenkin surukseni ilmoitettava, että tänään samainen potilas on löydetty hirttäytyneenä huoneestaan.
– Ei hän itsemurhaa tehnyt. Minä vain ripustin hänet kuivumaan.


Osallistu keskusteluun