Lähde:Youtube


Kaksi kymmenvuotiasta poikaa oli pelailemassa lätkää Suur-Herwannassa eräänä tammikuisena sunnuntaiaamuna

Kaksi kymmenvuotiasta poikaa oli pelailemassa lätkää Suur-Herwannassa eräänä tammikuisena sunnuntaiaamuna. Koska oli kova pakkanen ja aikainen aamu, ei juuri muita ihmisiä näkynyt.

Poikien siinä pelaillessa ilmestyi kuin tyhjästä sekopäinen pitbull-tappajakoira hampaita myöten aseistettuna ja hyökkäsi siekailematta toisen pojan kimppuun. Toisen pojan kiemurrellessa ja kiljuessa pitbullin hampaissa ajatteli toinen lähteä pakoon, mutta urheus voitti ja hän luisteli koiran taakse ja huitaisi hirmuisen lyönnin mailallaan, joka katkaisi koiran niskan. Hyökkäyksen kohteeksi joutunut poikakin selvisi vähin vammoin, kiitos paksun talvivaatetuksen.


Tottakai Ilta Sanomat innostui näin sankarillisesta tapauksesta ja lähetti toimittajan haastattelemaan pelastuksen suorittanutta poikaa. Heti aluksi toimittaja kysyi pojalta, että sopisiko otsikoksi:

– Reipas ja rohkea Tapparan kannattaja pelasti vaarasta piittaamatta kaverinsa verenhimoisen tappajakoiran hampaista!

Poika katseli hitaasti toimittajaa ja vastasi:

– No joo, voithan sä noinkin kirjoittaa, mutta kun emmä oikein suuremmin Tapparaa kannata.

Toimittaja katsahti poikaa ja ehdotti:

– Tomera Ilves-poika pelasti kaverinsa koiran hampaista!

Poika taas katseli vähän hitaasti toimittajaa ja sanoi ettei se Ilveskään oikein mieltä lämmitä.

Toimittaja alkoi jo hiukkasen hermostumaan ja kysyi pojalta, että mitä tämä sitten oikein kannattaa.

– Kärppiä!, kuului vastaus reippaasti.

Oli toimittajan vuoro katsahtaa poikaa hitaasti, jonka jälkeen hän kirjoitti lehtiöönsä otsikon:

– Juureton ja vajaaälyinen nuorisorikollinen tappoi raa’asti ihastuttavan perhelemmikin.

Osallistu keskusteluun