Lähde:Youtube


Hemmo oli päättänyt lähteä hommaamaan itselleen helikopterilupakirjaa

Hemmo oli päättänyt lähteä hommaamaan itselleen helikopterilupakirjaa. Hän meni kentälle, jossa tapasi opettajan, jonka kanssa hänen oli tarkoitus lähteä esittelylennolle. Alkuvalmistelujen ja tarkastusten jälkeen päästiinkin vihdoin ilmaan.

Kaikki sujui loistavasti ja Hemmo oli aivan haltioissaan, kunnes yhtäkkiä kuului pahaenteistä kolinaa ja yksi roottorin lavoista lensi taivaan tuuliin.
Hemmo hermoillen kyselemään opettajalta että mitäs nyt.


Opettaja vain totesi, että ei tässä mitään hätää. Nämä nykyiset kopterit on suunniteltu siten, että ne lentävät ihan hyvin kahdellakin lavalla, joskin saattaa vähän täristää. No, hetken kuluttua Hemmo oli jo tottunut pieneen tärinään ja hän katseli taas opettajan toimia ohjaajana. Mutta sitten kuului taas räsäys ja toinenkin roottorin lapa lensi huitsin nevadaan.

Hemmo paniikissa kysymään, että mitäs nyt. Opettaja rauhoittelee sanomalla ”Ei hätää, kyllä nämä nykyiset kopterit lentävät yhdelläkin lavalla. Tärina vaan saattaa olla jokseenkin häiritsevää” ja alkaa etsimään varalaskupaikkaa. Samassa viimeinenkin roottorin lapa lentää huitsin persiiseen.

Hemmo on aivan paniikissa ja repii hiuksia päästään kun hän huomaa että opettaja riuhtaisee ohjaussauvan irti lattiasta ja survaisee sen takapuoleensa. Silmät kauhusta ja hämmästyksestä pyöreänä Hemmo kysyy: ”Tuoko meidät nyt pelastaa?”. Opettaja siihen: ”Ei takuulla pelasta, mutta onpahan tutkijalautakunnalla ihmettelemistä.

Osallistu keskusteluun