Poliisiauto rullasi aivan hiljaa lähelle kapakan ovea Rovaniemellä, juuri ennen sulkemisaikaa. Samalla hetkellä horjui Aslak ulos ovesta, hän vaikutti olevan päissään hieman enemmän kuin lääkäri määrää, varsinkin kun auton avaimet kilisivät kädessä.
Poliisiautossa istuvat poliisit katselivat ihmeissään kuinka Aslak päättäväisesti taisteli itsensä parkkipaikalle, siellä hän kokeili avaimia ainakin viiteen eri autoon ennen kuin hän löysi oman autonsa ja pääsi vaivoin ratin taakse istumaan.
Siinä hän sitten istui ihan hiljaa kymmenkunta minuuttia, sitten hän yllättäen käynnisti tuulilasinpyyhkijät ja sammutti ja uusiksi taas – oli aivan pilvetön taivas ja lämmin kesäilta.
Tämän jälkeen Aslak laittoi valot päälle ja sammutti muutaman kerran, tämän jälkeen oli hätävilkkujen vuoro. Vihdoinkin Aslak onnistui saamaan myös auton käyntiin ja yritti vaihdetta päälle, tietysti ilman kytkintä, jolloin kuului aikamoista rohinaa, mutta jotenkin vaihde loksahti päälle ja auto otti oikein jänisloikan eteenpäin ja sammui siihen.
Tämä toistui muutamia kertoja ja koko ajan tyhjeni parkkipaikat autoista ja lopulta kun Aslak oli ainoana parkkipaikalla, hänen onnistui saada auto liikkeelle ja nykimällä otti kurssin kohti pohjoista. Poliisit, jotka olivat odottaneet kärsivällisesti, laittoivat torvet soimaan ja hälytysvalot vilkkumaan ja pysäyttivät Aslakin kotimatkan. Poliisit tulivat ulos autosta ja tarjosivat alkometriä Aslakille puhallettavaksi.
Aslak puhalsi ja puhalsi, mutta mittari näytti nollaa eivätkä konstaapelit olleet uskoa silmiään.
”Sinun täytyy tulla mukaan verikokeeseen, sillä meidän mittarissa näyttää olevan jotain vikaa”, sanoi toinen konstaapeleista.
”Enpä tuota oikein usko, että mittarissa on vikaa”, hymyili Aslak, ”se nyt vaan oli tänä iltana minun vuoro olla houkutuslintuna!”
